Parodontiitti on yksi yleisimpiä pieneläinten sairauksia. Tutkimusten mukaan 2 ikävuoteen mennessä 80% :lla koirista ja 70 %:lla kissoista on jonkinasteinen parodontiitti. Pienillä koirilla 30 %:lla on parodontiitti jo yhden vuoden ikään mennessä. Sairaus tuhoaa etenevästi hampaan kiinnityskudosta ja johtaa lopulta hampaan irtoamiseen.
Alttius
Parodontiittia esiintyy enemmän pienillä koiraroduilla. Sairaus etenee ajan mittaan, joten korkea ikä altistaa. Purennan ahtaus on altistava tekijä, joka selittää suurempaa esiintyvyyttä pienillä ja lyhytkuonoisilla roduilla, joiden hampaat ovat suhteettoman suuret pieniin leukoihin nähden. Perinnölliset tekijät voivat myös lisätä alttiutta.
Mistä parodontiitti alkaa?
Parodontiitin kehittyminen alkaa ientulehduksesta, jossa plakkia on kehittynyt ienrajaan. Ientulehdus voi vielä palautua kunnollisella puhdistuksella ja säännöllisellä kotihoidolla. Ientulehduksen aiheuttavat plakissa olevat bakteerit, joita on jopa 300 miljoonaa kappaletta grammassa plakkia. Vaarallisinta plakki on ientaskussa, koska siellä elävät bakteerit ovat pääasiassa hapettomissa oloissa viihtyviä, toksiineja tuottavia bakteereita. Toksiinit aiheuttavat tulehdusreaktion. Kovettuessaan plakki muuttuu hammaskiveksi, joka ärsyttää kudoksia.
Ilman perusteellista hoitoa ientulehdus etenee ienrajasta ientaskuja pitkin parodontaaliligamenttien tulehdukseksi eli parodontiitiksi. Parodontaaliligamentit ympäröivät hampaan juuriosaa kiinnittäen sen tiukasti ympäröiviin kudoksiin ja luuhun. Parodontaaliligamenttien lisäksi tulehdus etenee hammassementtiin ja alveolaariluuhun. Tuho on palautumatonta, eli kerran tuhoutunutta kiinnityskudosta ei saa enää parantumaan ja kiinnittymään uudelleen. Perusteellisella hoidolla lieväasteisen parodontiitin etenemistä voidaan hidastaa tai jopa pysäyttää.
Hampaan kiinnityskudoksen tuhoutuminen näkyy silmämääräisesti vasta, kun sairaus on edennyt pitkälle. Tällöin nähdään ikenien vetäytymistä ja/ tai syventyneinä ientaskuina. Monijuuristen hampaiden juurten haarautumiskohta eli furkaatio tulee näkyviin, kun ien on riittävän vetäytynyt. Sairaus on mahdollista havaita aikaisessa vaiheessa vain hammasröntgenkuvan avulla. Hammaskiven määrä ei ole suoraan yhteydessä parodontiitin asteeseen, eli hammaskiven määrästä ei voi päätellä sairauden tilaa.
Miten parodontiitti oireilee?
Parodontiitti on edelleen alidiagnosoitu sairaus osittain siksi, että koirat ja kissat piilottavat kipunsa niin taitavasti eikä kliinisiä oireita huomata ajoissa. Yleinen harhaluulo on, että koiran ja kissan hengitys on normaalisti pahanhajuista. Hengityksen paha haju on aina merkki ongelmasta suussa. Parodontiitissa runsas bakteerien määrä, tulehdus ja usein vetäytyneisiin ikeniin tarttuvat karvat ja lika alkavat haista. Paha parodontiitti voi oireilla väsymyksenä, yleisenä vaisuutena, haluttomuutena pureskella, punoittavina ja verestävinä ikeninä ja erityisesti kissoilla suun hankaamisena ja raapimisena.
Parodontiitin luokittelu
Parodontiitti luokitellaan asteikolla 0-4. Aste 0 (PD0) tarkoittaa tervettä, normaalia kudosta jossa ei parodontiittia ole.
| Aste | Määritelmä | Tuhoutuneen kiinnityskudoksen määrä |
| PD1 | Ientulehdus, ei syventyneitä ientaskuja eikä ikenien vetäytymistä. Palautuva perusteellisella hoidolla! | 0% |
| PD2 | Varhainen parodontiitti1- asteen furkaatio monijuurisissa hampaissa. | alle 25% |
| PD3 | Kohtalainen parodontiitti.2- asteen furkaatio monijuurisissa hampaissa. | 25-50% |
| PD4 | Vakava parodontiitti.3- asteen furkaatioita monijuurisissa hampaissa. | Yli 50% |
Parodontiitin diagnosointi
Luotettavaan diagnoosiin vaaditaan aina hammastarkastus ja hammasröntgenkuva. Hammastarkastuksessa löydöksinä ovat ientulehdus, syventyneet ientaskut (koiralla yli 3mm, kissalla yli 1mm), vetäytyneet ikenet, hampaiden liikkuvuus ja furkaatiot. Vakavammissa tapauksissa suussa voi olla lisäksi yleistynyt suutulehdus eli stomatiitti ja syvissä ientaskuissa voi olla märkäeritettä selvänä tulehduksen merkkinä.
Hammasröntgenkuva tarvitaan, jotta voidaan arvioida luukato ja mahdolliset komplikaatiot, kuten leukamurtumat. Röntgenkuvan perusteella voidaan määritellä parodontiitin luokka, koska luukadon aste on mitattavissa. Tämä tieto tarvitaan, jotta voidaan päättää onko hammas poistettava vai voiko sitä seurata huolellisella puhdistuksella.
Mitä hoitamattomasta parodontiitista seuraa?
Koska etenevä parodontiitti tuhoaa hampaan juurta ympäröivää alveolaariluuta eli aiheuttaa luukatoa leukaluussa, pahimmillaan parodontiitti voi johtaa leukamurtumaan. Varsinkin kissoilla ja pienillä koirilla alaleukaluut ovat terveenäkin hyvin ohuet. Pitkälle edennyt parodontiitti johtaa luun ohenemiseen edelleen, jolloin luun murtuman riski kohoaa erityisesti kulmahampaiden ja monijuuristen poskihampaiden alueella.
Hampaan vieruskudosten tuhoutuminen yläleuassa erityisesti yläkulmahampaiden kohdalla voi johtaa oronasaalifistelin kehittymiseen. Oronasaalifisteli tarkoittaa reikää suu- ja nenäontelon välillä. Yläleuan poskihampaiden vieruskudosten tulehdus voi levitä silmää ympäröiviin kudoksiin. Tulehdus voi levitä myös leukaluihin, jolloin puhutaan osteomyeliitistä. Edennyt parodontiitti ja krooninen tulehdustila altistaa myös suun kasvaimille.
Ihmisillä on tutkittu runsaasti parodontiitin vaikutuksia muualle elimistöön. Parodontiitti aiheuttaa bakteerien pääsyä verenkiertoon eli bakteremiaa. On havaittu, että parodontiitti on yhteydessä sydän- ja verisuonisairauksiin, munuaissairauksiin ja maksasairauksiin sekä mahdollisesti moniin muihinkin terveysongelmiin. Koirilla ja kissoilla on viitteitä siitä, että parodontiitti edistää sydänsairauksien etenemistä, aiheuttaa endokardiittia eli sydänläppien tulehdusta ja vaikeuttaa diabeteksen hoitotasapainon saavuttamista.
Miten parodontiittia voi hoitaa?
Parodontiitin hoidossa avainasemassa on päivittäinen hampaiden harjaus kaikilta pinnoilta. Koska parodontiitin kehittyminen alkaa plakin kertymisestä, tulee plakki puhdistaa erityisesti ienrajoista. Plakin kehittyminen puhtaalle pinnalle kestää vain noin 24 tuntia ja siksi hampaat pitäisikin harjata vähintään kerran päivässä. Hampaiden harjakset eivät ulotu poistamaan plakkia ientaskuista ja sen vuoksi suositellaan plakin ja hammaskiven poistoa eläinlääkärissä nukutuksessa noin kerran vuodessa. Sopiva hammashoitoväli on hyvin yksilöllinen ja riippuu paljon myös kotihoidon tasosta.
Lieväasteisessa parodontiitissa on mahdollista, ettei hammasta tarvitse poistaa. Jos muutokset ovat lieviä, kiinnityskudosta on jäljellä yli 75 % ja omistaja sitoutuu huolelliseen päivittäiseen hammashoitoon ja säännöllisiin eläinlääkärissä tehtäviin puhdistuksiin, voidaan hammas usein säästää. Suositus riippuu myös siitä, mikä hammas on kyseessä. Esimerkiksi lieväkin parodontiitti tärkeiden toiminnallisten hampaiden viereisissä hampaissa voi antaa aiheen suositella hampaan poistoa, jotta viereistä, toiminnallisesti tärkeämpää hammasta ei myös menetetä jos tulehdus leviää. Toiminnallisesti tärkeimmät hampaat ovat kulmahampaat (C), yläleuan viimeinen ja suurin välihammas (P4) ja alaleuan suurin poskihammas (M1).
Kohtalaisessa ja vakavassa parodontiitissa tehokkain hoito on sairaiden hampaiden ja sairaan ympäröivän kudoksen poisto.